perjantai 6. kesäkuuta 2014

-15 kg ja kolmas etappi saavutettu!

Hah! Täällä taas! Huhtikuu ja toukokuu oli sellaista hulinaa sekä töissä että perheen kanssa, että kaikki "ylimääräinen" jäi kokonaan enkä ehtinyt tännekään kirjoitella mitään. :( Mieheni sai tiedon, että hänet irtisanotaan kokonaan lomautuskuukauden päätteksi ja työt loppuvat siis toukokuun loppuun. Meidän perheessä on siis aikamoisia muutoksia koettu tässä parin kuukauden aikana. :(

Huhtikuun alkupuolen onnistuin pitämään itseni kutakuinkin ruodussa sekä ruokavalion että liikunnan suhteen. Onnistuin jopa niin hyvin, että 14.4. vaaka näytti alle 140 kg ja toinen etappi oli saavutettu! Siitä palkinnoksi ostin itselleni Cupsolo -keittimen. <3 Sitten tuli pääsiäinen ja totaalirepsahdus ja sen jälkeen oltiinkin sitten taas jo yli 140 kilossa... Tuntui, ettei paino enää oikein tippunut, vaikka palasin ruotuun ja rupesin tutkimaan että missä vika voisi olla. Näytti siltä, että mä söin liian vähän kaloreita ja laskeskelin, että mun kokoisella ihmisellä on peruskulutus jo 2000 kalorin kieppeillä, joten nostin suosista kalorit 2100 ja lisäsin samalla vähän rasvan määrää. Silti repsahduksia tahtoi tulla ja olin heittämässä hanskoja jo tiskiin ja myönnän, että kaverin juhlissa tuli syötyä hampurilaista, ranuja ja juotua siideriä varmaan kuukauden hiilareiden edestä... :o Joku järjen valo kuitenkin aina välillä pilkahti ja huhtikuun lopussa paino oli 138,7 kg.

Toukokuussa pakkaa sotki vappu, työreissut ja kuntosalin ja vesijumpan loppuminen. Paino sahasi edestakaisin ja lopetin ruokapäiväkirjan pitämisen. Ajattelin, että pystyn kyllä about laskemaan hiilareiden määrän ja pitämään itseni kurissa... Tavallaan pystyinkin kyllä, mutta sitten tuli niitä ylilyöntejä ja varsinkin ulkona syöminen ja ystävän luona kyläily osoittautuivat mulle todella pahoiksi haasteiksi. Onnistuin kuitenkin hillitsemään itseni esim. intialaisen ruoan kanssa niin, että normaalin riisi + naan-leipä + kanakastike + raita + mangolassi -setin sijasta söin vain naan-leivän, kanakastikkeen ja raidan. Ei sekään nyt mikään malliesimerkki ole vähähiilarisesta ruokavaliosta, mutta parempi kuitenkin. Pari kiloa tippui toukokuun aikana ja alhaisin luku oli 136,2 kg, mutta valmistujaisviikonloppuna ote pääsi taas lipsumaan ja kesäkuu alkoi mukavalla turvotuksella ja kilolukemilla 138.

Nyt on menty sitten taas viisi päivää tiukalla alakarppauksella ja ketoosi on taas tulossa takaisin. Paino tippuu hurjaa vauhtia kun nesteet saa kyytiä. Tänään sain merkata kolmannen etapin saavutetuksi, kun paino oli aamulla 134,9 kg. Nyt on siis -15 kg saavutettu ja jestas miten hyvältä se tuntuukaan! Juhlan kunniaksi hain paikallisesta pitsapaikasta kebabin fetasalaatilla. :) Kyllä tää tästä vielä iloksi muuttuu! <3