keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Aprillia!

Aprillipäivän kunniaksi punnitus ja vaaka näytti samaa kuin maanantainakin eli 118 kg. Enää muutama kilo, niin etapit 8 ja 9 on saavutettu! :) Asiat ovat siis mallillaan ja pääsiäistä vietetään näillä näkymin aika tarkkaan oman porukan kanssa kotona, joten ei pitäisi olla mitään hulluja houkutuksia tiedossa...

Kevään aikana on kyllä sitten tulossa ainakin yhdet juhlat, yksi keikka ja yksi työreissu messuille eli houkutuksia kyllä riittää. :o En aio olla yli-ihminen, vaan tarkoitus on tehdä pieniä hallittuja repsahduksia esim. noiden juhlien ja suosikkibändini keikan suhteen, mutta messureissu on kolmen päivän rutistus, jossa ei ole varaa lähteä lipsumaan... Olen onneksi ystävän luona yötä, joten voin ottaa omat mantelileivät mukaan ja tehdä niistä sitten evästä päiväksi. Viimeksi selvisin hyvin mantelileivillä, omenalla, suolatuilla manteleilla ja Atkins -patukoilla. Samalla kaavalla mennään varmaan nytkin. Mutta ongelmaksi ehkä muodostunee sitten ne messupäivien jälkeiset illat vanhojen, rakkaiden ystävien kanssa. Vaikea on vastustaa hyvää ruokaa ja juomaa... ;)

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Munapaasto: Tulokset kahden viikon jälkeen!

No niin! Tänään kävin vaa'alla ja kahden viikon tulos on yhteensä -3,4 kg! Ihan mahtavaa!

Kaiken kaikkiaan painonpudostus siis jakautui näin: pidin täyttä munapaastoa neljä päivää ja sinä aikana tippui-1,9 kg. Siirtymäruokavaliota pidin viikon ja sinä aikana tulos oli -1 kg. Kolme viimeistä päivää oli aikalailla normaalilla ketoruokavaliollani ja tulos oli -0,5 kg. Yhteensä siis pudotusta kahdessa viikossa -3,4 kg! Olen todella tyytyväinen! :)

Mikäli haluat neuvoja ja tukea omaan munapaastoosi, niin Facebookista löytyy sille oma ryhmä. Tervetuloa mukaan! https://www.facebook.com/groups/563506243792644/


lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kädentaitomessut ja eväsongelma

Huomenna olen lähdössä isommalla porukalla Jyväskylään Kädentaitomessuille ja etukäteen jo mietin, että mitä ihmettä siellä söisin. Tunnetusti messuruokailut ovat mitä ovat ja helposti tulee otettua sitten kahviosta vain sämpylä tai ostettua metrilakua... Voi olla, että poikkeamme jonnekin oikein ravintolaan syömään, jolloin tietenkin pääsen helpolla kun voin tilata salaatin, tms. Ajattelin pakata kassiin mukaan pari palaa raejuustopannaria, muutaman juustosiivun ja suolattuja manteleita. Niillä ehkä pärjään ja voin ottaa sen kahvin ja syödä sitten pannarin sen kanssa... Tiedossa on paljon selittelyä ruokavaliostani, enkä ole ihan varma jaksanko nyt keskustella kenenkään kanssa aiheesta. Mulla on oikeus syödä juuri niinkuin haluan, eikö?

Munapaasto: Siirtymän loppusuora häämöttää

Munapaaston siirtymävaihe alkaa olla lopuillaan. Olen ottanut pikkuhiljaa uusia ruoka-aineita mukaan ruokavaliooni, mutta esim. kerman käyttöä olen rajoittanut reilusti ja turkkilaista jogurttiakaan en ole syönyt joka päivä. Pääpaino on edelleen ollut kananmunissa, salaatissa, kanassa, rasvassa ja juustoissa. Pieniä herkkuja olen itselleni sallinut eli esim. palan 70% tummaa suklaata tai pari lusikallista "huijaushilloa" pannarin kanssa. Ainoa mikä tuntuu nyt tökkivän, on juominen. Huomaan, että lipsun juomisrytmistäni varsinkin töissä ja yritänkin nyt viikonlopun aikana saada taas enemmän juotua.

Olo on muuten ihan loistava ja mielitekojen suhteen olen pysynyt lujana. Vaikka ei pahempia himoja ole ollutkaan, mutta eilen esim. tuoreiden popcornien tuoksu oli viedä tajun... :o Popparit nyt sinänsä eivät ole niin pahoja ketoilun kannalta kuin sipsit, mutta en tässä vaiheessa niitä viitsi syödä.

Tänään kävin vaa'alla ja paino on sama 118,5 kg kuin keskiviikkonakin. Olen tyytyväinen! :) Seuraavan punnituksen teen sitten maanantaiaamuna.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Karppaajan pannari kelpaa muillekin herkkusuille

Hahaa! Löysin Instagramista ohjeen uunissa tehtäviin pannukakkuihin. Mietin, että onnistuisko sen tekeminen isommassa kaavassa suomalaiseen suuhun sopivaksi pannariksi. Ensimmäinen kokeilu oli floppi, mutta tämä toinen onnistui täydellisesti! En kertonut lapsille mitä olin pannariin laittanut ja he söivät sitä hyvällä ruokahalulla eivätkä huomanneet eroa normaaliin pannariin. Enkä kyllä itsekään huomannut eroa, varsinkaan kun söin sen kera "vadelmahillon" ja kermavaahdon. <3 

Tämä oli niin hyvää, että tästä tulee varmasti meidän perheeseen uusi vakioherkku ja parasta on, että hiilareita on todella vähän ja proteiinia reilusti! Ja tämä sopii ilman lisukkeita myös munapaastoon. :) 




Raejuustopannari

500 g raejuustoa (itselläni Lidlistä Pohjolan juustolan raejuustoa)
6 munaa 
2 rkl voita sulatettuna
3,5 rkl psylliumia 
1,5 tl leivinjauhetta 
loraus vaniljaesanssia (ei pakollista)
maun mukaan makeutusta (itse laitoin vähän nestemäistä makeutusainetta, mutta voi käyttää myös esim. hunajaa tai jättää makeutuksen kokonaan pois)
 
Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita sileäksi massaksi joko sauvasekoittimella tai yleiskoneella. Anna turvota n. 5 min. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista uunin keskitasolla, vähän alle 225 asteessa, n. 15-20 min kunnes pinta on kauniin ruskea.

Koko pellillisessä on hiilareita 12g (en laske psylliumin hiilareita, koska ne ovat täyttä kuitua), proteiinia 115g, rasvaa 70g ja kaloreita 1200.

Munapaasto: Siirtymä jatkuu ja paino putoaa

Ou jee! Mun ei pitäisi periaattessa käyä vaakalla kuin kerran viikossa, mutta nyt kun on ollut tätä munapaastoa ja muuta, niin tottahan sitä tulee ravattua... :D Tänään vaaka näytti 118,5kg eli 500g pudotusta maanantaista. Eli yhteensä pudotusta viime viikon maanantaista -2,9kg, josta 1,9 kg neljän munapaastopäivän aikana, 500g kolmen siirtymäpäivän aikana ja nyt toiset 500g kahden seuraavan siirtymäpäivän aikana. 

Pikkuhiljaa palailen pois tästä munapaastosta ja tarkoitus on tiputtaa hiilarit n. 75g pintaan tässä lähiaikoina, mutta nyt olo on ihan loistava näin! Jos jota kuta kiinnostaa mitä olen nyt syönyt, niin tässä tulee:
 
Maanantaina söin aamulla pekonia ja paistettuja munia, lounaaksi kanasalaatin majoneesilla ja fetalla, välipalaksi muutama kinkkusiivu ja pari kuppia kermakahvia, illalla tein raejuustomunakkaan ja söin sen voin kanssa. 

1650 kcal, 14g hh, 84g prot, 137g rasva.
 
Eilen söin aamulla kahvia, pekonia ja kananmunia paistettuna kera tuorejuuston, lounaalla ruusukaalia voisulassa ja grillattua kanaa majoneesin kanssa, välipalaksi pala goudaa ja kahvia, illalla raejuustomunakasta ja pieni fetasalaattia. 

1870 kcal, 13g hh, 108g prot, 150g rasva.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Munapaasto: Lopulliset tulokset!

Viikon mittainen munakuuri on nyt virallisesti ohitse! Tulokset sain lukea tänäaamuna vaa'alta: tasan 119 kg. Muutos viime maanantaihin on siis -2,4 kg! JEEEEE!! Paino lähti neljän paastopäivän aikana 2 kg ja kolmen siirtymäpäivän aikana 500 grammaa. En voi muuta kuin hymyillä onnellisena!:)

Jatkan tästä eteenpäin nyt edelleen ainakin viikon munapainotteisesti, mutta yritän vältellä liikoja maitotuotteita eli lähinnä kermaa, jogurttia, jne. Juustoja aion kyllä syödä! :P Toisenkin muutoksen nyt kuitenkin teen jahka tästä munadieetistä kokonaan toivun. Olen lueskellut netistä proteiinin tarpeesta ja taidan tehdä hienoisia säätöjä proteiinimääriin tässä lähiaikoina. Niistä lisää myöhemmin! :)

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Munapaasto: Päivä 7 (kolmas siirtymäpäivä)

Pikainen käynti vaa'alla kertoi, että paino on edelleen sama, joten mitään ei ole tullut ainakaan vielä takaisin menetetystä painosta. Jippii!

Päivä meni ihan nätisti ja illalla ajattelin kokeilla I breathe, I'm hungry -blogista munapastaohjetta ja syödä sen kanssa paistetusta kanasta, tuorejuustosta ja Texas Pete -kastikkeesta tehtyä soossia. Munapasta ei onnistunut kovinkaan hyvin, vaan jäi vähän raa'aksi ja oli lähinnä vain sotkua, mutta maku oli hyvä ja melkein pystyi kuvittelemaan, että syö ihan oikeaa nauhapastaa! Tätä reseptiä pitää siis kokeilla vielä uudelleenkin! :)

Päivän ruoat:

Aamulla kuppi kahvia kermatilkalla, 2 munan kokkeli jossa seassa 25g kermajuustoa ja paistettu teelusikallisessa voita.
Lounaaksi söin 2 keitettyä kananmunaa ja 2 ruokalusikallista majoneesia sekä pieni fetasalaatti, jossa jäävuorisalaattia 75g, kurkkua 45g, kevätsipulia 5g, fetakuutoita 35 g, fetapurkista yrttiöljyä 1 rkl ja balsamico viinietikkaa tiraus.
Välipalaksi söin 20g ylikypsiä kinkkusiivuja ja 25g maustamatonta tuorejuustoa.
Illalla munapastaa ja 100 g kanaa ruokalusikallisessa voita paistettuna, soossiksi 50g maustamatonta tuorejuustoa ja 1 rkl Texas Pete -kastiketta.

Makrot: 1700 kcal, hh 8g, prot 97g, rasva 142g.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Munapaasto: Päivä 6 (toinen siirtymäpäivä)

Leppoisa lauantaipäivä kului lähestulkoon munapaaston hengessä, vaikkakin pieni muutoksia heti tein. :D Paino ei ollut eilisestä noussut, joten ainakaan siivet eivät nousua aiheuttaneet. Olo on kaiken kaikkiaan loistava ja energinen!

Päivän ruoat tulevat tässä:

Aamulla söin 2 munan munakokkelin, jossa mukana 25 g kermajuustoa ja paistettu ruokalusikallisessa voita. Lisänä kuppi kahvia, jossa 1 rkl voita.
Päivällä söin salaatin, jossa jäävuorisalaattia 120g, kurkkua 80g, tomaattia 70g, kevätsipulia 10g, majoneesia 30g ja grillattua broileria 85g. Voi jumpe, että se oli HYVÄÄ! :P
Välipalana söin 50g kermajuustoa ja kaksi kuppia kahvia tilkalla kuohukermaa. NAM!!
Illalla tein taas ketolättyjä, paistoin ruokalusikallisessa voita ja söin niiden kanssa 40g vaniljaesanssilla ja makeutusaineella maustettua mascarponea.

Päivän makrot: 1760 kcal, hh 11g, prot 81g, rasva 153g.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Munapaasto: Päivä 5 (ensimmäinen siirtymäpäivä)

Vaaka näytti tänäaamuna 119,5 kg eli kahdessa päivässä on pudonnut 600 grammaa ja neljässä päivässä 2 kg! Munapaasto siis oikeasti toimii! Tämä tuntuu niin hurjalta, koska syömäni makrot ovat niin lähellä mun normaaleja makrojani ja silti tapahtuu tällainen muutos näin pienessä ajassa. :o Pistää miettimään, mitä kaikkea "ylimääräistä" siellä omassa ruokavaliossa oikein onkaan... Mulla saattaa yksi syy jumitukseen olla kyllä turkkilainen jogurtti (n. desi päivässä) ja kuohukerma (1-2 desiä päivässä), mutta en raaskisi millään niistä kokonaan luopua... Lisäksi ehkä pitää rajoittaa vähähiilaristen nakkien syömistä, vaikka ne onkin esim. majoneesiin dipattuna ihan loistavan nopsa välipala. :o 

Koko aamun lueskelin noita ohjeita kuinka siirtyä munapaastolta takaisin normaaliin ruokavalioon ja päädyin siihen, että palaan ketogeeniseen ruokavaliooni asteittain ja yksi ruoka-aine kerrallaan. Aamulla en vielä tiennyt jatkanko koko päivän paastoa vai syönkö päivälliseksi tyyliin kanasalaattia ja aloitan siirtymän sillä. Mutta illan tullen asia oli selvä kuin pläkki! Ystäväni toi minulle yllättäen suurta herkkuani kanansiipiä enkä vain yksinkertaisesti voinut niistä kieltäytyä! :o Niinpä söin  tulisia siipiä, palan kurkkua ja pikkuisen aurajuustodippiä. Ei ihan oikeaoppinen siirtymän aloitus, mutta tällä mennään nyt! :) Huomenna syön todennäköisesti sitten sitä kanasalaattia. :D


Päivän ruoat:
Aamulla kuppi kahvia, jossa 1 rkl voita. Kahden munan kokkeli, paistettu ruokalusikallisessa voita.
Aamupäivällä töissä kuppi kahvia.
Lounaaksi 2 keitettyä kananmunaa puolitettuna ja päällä 2 rkl majoneesia.
Välipalana töissä 50 g goudaa, 1 muna puolitettuna ja päällä  1 rkl majoneesia.
Illalla 15 tulista kanansiipeä, 50g kurkkua ja 50g turkkilaiseen jogurttiin tehtyä aurajuustodippiä.

Makrot: 1845 kcal, hh 21g, prot 114g, rasva 158g.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Munapaasto: Päivä 4

Päivä 4 on pulkassa! Aamulla en käynyt vaa'assa, joten huomenna sitten! :)

Hyvin on mennyt ja yllättävän vähän mielitekoja, vaikka maanantaina ja keskiviikkona olin lastenkutsuilla karkkien ja herkkujen keskellä ja tänään kyläpaikan iltapalapöydässä oli grillattua kanaa, fetasalaattia ja muita herkkuja, mutta söin vain kaksi paistettua munaa ja muutaman siivun Oltermannia. Hämmästyttävää! Lisäksi jaksoin hyvin vesijuosta tunnin hyvällä sykkeellä. :) Tämä tuntuu sopivan mulle oikein hyvin ja vaikka ensin ajattelin, että olen vain kolme tai neljä päivää paastolla, niin taidanpa vielä ainakin huomisen jatkaa tätä menoa, koska tämä on näin vaivatonta!

Olen jo etukäteen tutustunut ohjeisiin, kuinka tulisi siirtyä munapaastosta takaisin normaaliin, vähähiilihydraattiseen tai ketogeeniseen ruokavalioon. Jos hyppää samantien takaisin "vanhoihin" ruokailutottumuksiin, niin todennäköisesti paino nousee ainakin jonkun verran tai pahimmillaan kaikki menetetyt kilot tulevat takaisin. Ketogenic Woman neuvoo blogissaan suhtautumaan munapaastoon kuin allergiaruokavalioon: paluu tulee tehdä hitaasti ja yksi askel kerrallaan, jotta näkee itse mikä on syy, miksi paino on alunperin jäänyt jumittamaan tai ruokavalio ei ole toiminut. Hänen ohjeistuksensa voi lukea täältä: http://ketogenicwoman.com/transition-egg-fast-back-lchf/ Itse ajattelin ainakin pari, kolme päivää ottaa iisisti sitten kun lähden siirtymään ja esim. maitotuotteiden täysipainoista tuomista ruokavalioon vältän mahdollisimman pitkään, koska ne tuntuvat jumittavan monen kropan ja painon.

Mutta juu. Tässä tulee ne kiinnostavimmat eli tämän päivän ruoat: 

Aamulla 2 munan kokkeli, voissa paistettu ja lisänä 30g kermajuustoa. 
Töissä lounaaksi 2 keitettyä munaa muussattuna kera 2 rkl majoneesia. 
Välipalana yksi keitetty muna majoneesin kanssa ja 35g goudaa. 
Ennen vesijuoksua söin 40g goudaa. 
Illalla 2 paistettua munaa voissa paistettuna, 40g kermajuustoa ja iso bulletproof kahvi. 

Makrot: 1870 kcal, hh 2g, prot 89g, rasva 168g.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Munapaasto: Päivä 3

Kahden päivän jälkeen vaaka näyttää tulosta -1,4 kg joka tarkoittaa mun painollani n. 1,2% pudotusta! Ja mulla tosiaan oli jo tätä ennen takana 2 viikkoa ketokarppausta eli n. 10 päivää ketoosissa, joten kaikki ylimääräinen neste on varmastikin jo lähtenyt aiemmin. Olen hyvin tyytyväinen tähän tulokseen! :)

Muutenkin koko päivän olo on ollut loistava, ei mitään sivuoireita, jollei lasketa jatkuvaa vessassa juoksemista ja todella vahvaa ketoosin makua suussa. :D Tämän päivän syömiset tulevat tässä:

Aamulla kuppi kahvia, jossa 1 rkl voita. 1 keitetty muna ja 1 rkl majoneesia. 
Lounaaksi 2 munan omeletti, jossa 30g kermajuustoa. 
Välipalana 40g goudaa ja 2 keitettyä munaa ja 2 rkl majoneesia. 
Illalla tein taas niitä ketolättyjä, jotka paistoin voissa ja söin niiden kanssa 2 ruokalusikallista voita. Lisäksi söin vielä 30g kermajuustoa. 

Kaloreita yhteensä 1910, hh 4g, prot 80g ja rasva 175g. Vettä on mennyt 2,7 litraa.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Ketolätyt

Munapaaston aikana ruoka-aineet on aika tarkkaan rajattuja: juustoa, munaa ja rasvaa. Niistä ei kuvittelisi kummoisiakaan annoksia taikovan, mutta itse tutustui I breathe, I'm hungry -blogin munapaastolle sopivaan ateriasuunnitelmaa ja sieltä löytyi vaikka mitä herkkuja! Itse päädyin varioimaan kahta noista resepteistä ja tein ns. ketolättyjä. Näissä on todella vähän hiilaria ja ne maistuivat oikein hyvältä munapaaston aikana. Mutta huom! Nämä eivät takuulla maistu samalta kuin tavalliset jauholätyt ja joitakin saattaa tökkiä "munamaisuus", joten olkaatteen varoitetut! ;)




Ketolätyt (n. 6 kpl)

2 munaa
50 g mascarponea
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus kanelia
tippa vaniljaesanssia
tiraus makeutusainetta

Surauta sauvasekoittimella sekaisin kaikki aineet. Anna seistä pari minuuttia ja paista sitten keskikuumalla pannulla voissa pienehköjä lättyjä. Annoksessa kcal 345, hh 2g, prot 17,5g, rasva 30g.

Itse söin näitä kanelilla maustetun voin kanssa, mutta maistuvat varmasti myös muiden lisukkeiden kanssa. :)

Munapaasto: Päivä 2

Päivä 2 alkaa olla pulkassa! En käynyt aamulla vaa'alla joten ei tietoa mitä siellä on tapahtunut. Olo on kuitenkin energinen ja iltapäivällä vaivannut päänsärky helpotti litralla vettä. Kaiken kaikkiaan olen juonut 2,8 litraa vettä, joka on mun mittapuulla ihan hirveän paljon! Päänsärky voi toki johtua siitäkin, että olen tottunut juomaan n. 4-6 kuppia kermakahvia joka päivä ja nyt kun en saa kermaa käyttää, niin kahvin juominen on jäänyt vähemmälle...

Tässä päivän ruoat:
 
Aamulla kahvi, jonka seassa 1 rkl
voita. 1 keitetty muna ja multivitamiinipore.
Aamupäivällä töissä kuppi mustaa kahvia (edelleen yök).
Lounaaksi 2 munan omeletti, jossa täytteenä 50g kermajuustoa. Paistettu ruokalusikallisessa voita.
Välipalaksi töissä 2 keitettyä munaa puolitettuna, joiden päällä 2 rkl majoneesia.  

Kotona nopeana välipalana 30g kermajuustoa.
Illalla ketolättyjä, jotka tehty 2 munasta ja 50 grammasta mascarponesta ja paistettu ruokalusikallisessa  voita. Lättyjen päällä 2 rkl voita, johon sekoitettu kanelia. (Täällä ohje ketolättyihin). Magnesiumporetabletti.

 
Päivän makrot: 1865 kcal, hh 4g, prot 75g, rasva 172g.


maanantai 16. maaliskuuta 2015

Munapaasto: Päivä 1

No niin! Mun piti aloittaa munapaasto (eli egg fast) vasta huomenna kun jääkaapissakin on vielä ruokia jotka pitää syödä pois, mutta päädyinkin sitten aloittamaan jo tänään. Hiiteen kaikki tekosyyt sille, etteikö voisi muka aloittaa samantien... Aloituspaino oli aamulla 121,4 kg.

Olo on ollut ihan hyvä, välillä vähän "hutera", mutta ne olot meni nopsaan ohi. 11 tuntia töissä meni hyvin ja energiaa riitti! Ketoosi on selvästi syventynyt ja olen kuitenkin ollut ketoosissa nyt jo n. 10 päivää ennen tätä aloitusta.

Tänään söin seuraavia:

Aamulla keitetty muna ja kuppi kahvia, jossa 15 g voita. Multivitamiini poretabletti.
Töissä aamupäivällä join kuppi kahvia mustana (yök!) ja 35 g goudaa.
Lounaaksi töissä 2 keitettyä munaa muussattuna kera 2 rkl majoneesia.
Iltapäivällä töissä 2 keitettyä munaa puolitettuna, päälle pursotettuna 2 rkl majoneesia. Lisänä 35 g goudaa.
Illalla kotona tein munakokkelin 2 munasta ja 60 grammasta kermajuustoa ja paistoin sen ruokalusikallisessa voita. Magnesium poretabletti.

Päivän mittaan olen juonut n. 2,4 l vettä ja juossut sen mukaisesti vessassa... :o

Laskin huvikseni makrot päivän syömisistä ja ne ovat seuraavat: 1900 kcal, 2g hiilaria, 85g proteiinia ja 170g rasvaa. Normaalisti syön n. 1900 kcal, hh 25g, prot 95g ja rasvaa 160g. Mielenkiintoista nähdä mahdollinen muutos, koska vain makrot muuttuvat eivätkä nekään radikaalisti. En malta odottaa huomista! :)

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Mikä on munapaasto ja mitä siinä saa syödä?

Olen lueskellut tällä viikolla enemmän ja enemmän munapaastosta (egg fast). Netistä löytyy tietoa lähinnä englanniksi ja itse ammensin tietoa mm. Ketogenic Woman ja I breathe, I'm hungry -blogeista.

Kyselin kotimaisissa keskustelupaikoissa onko jollain tietoa aiheesta, mutta ei tuntunut olevan kellään kokemusta eikä tietoa. Pikemminkin munapaaston ajatus aiheutti osalle ihmisiä aikamoisia ennakkoluuloja ja pyydettiin jopa keskustelun ylläpitäjää puuttumaan asiaan. :o No, totuus kuitenkin on että munapaasto on juurikin sitä kaikkein puhtainta ketokarppaamista superpienillä hiilarimäärillä. Mietin täällä, että josko aloittaisin "munakuurin" tiistaina ja kokeilisin itse mistä on kyse. Sittenhän sen näkee! :)

Munadieettiä kutsutaan myös jumin tappajaksi (stall breaker) ja sen on kehittänyt alunperin Jimmy Moore, joka noudatti tätä ruokavaliota jopa 30 päivää ja laihtui yli 12 kiloa! Suurin osa ihmisistä kuitenkin käyttää egg fastia nopeana starttina eli käytännössä 3-5 päivän "kuurina", jolloin tulokset ovat parin, kolmen kilon luokkaa. Periaatteet munapaastossa ovat hyvin yksinkertaiset (ja nämä ovat alkuperäiset Jimmy Mooren itselleen kirjoittamat periaatteet):

1. Kananmunia syödään ensisijaisesti proteiinin ja rasvan lähteenä.
2. Yksi ruokalusikallinen (15 g) voita jokaista syötyä munaa kohden.
3. Ensimmäinen muna pitää syödä viimeistään 30 minuutin päästä heräämisestä.
4. Muna-aterioita tulisi paras syödä aina 3 tunnin välein, eikä ruokaväli saa olla pidempi kuin 5 tuntia.
5. Tätä ruokavaliota tulee noudattaa ja syödä vaikka ei olisi nälkäinen. Tässä tapauksessa voi syödä vain yhden munan.
6. Juustoa saa syödä unssin (eli 28 grammaa) per syöty muna.
7. Vähintään 6 munaa tulee syödä päivittäin.
8. Munien tulisi olla mieluiten paikallisia luomumunia. (Tämä on Jimmyn oma näkemys)
9. Viimeinen muna-ateria tulee nauttia viimeistään 3 tuntia ennen nukkumaan menemistä.
10. Light limsoja saa juoda maks. 3 tölkkiä, mutta tavoite on 1 tölkki tai vähemmän.

Siinä siis Jimmyn itselleen tekemät säännöt. Ohjeet ovat muokkaantuneet monien käsissä ja tällaiset tuntuvat olevan yleisimmät ohjeet, joita englanninkielisiltä sivustoilta löytyy:

1. Kananmunia syödään ensisijaisesti proteiinin ja rasvan lähteenä.
2. Jokaista syötyä munaa kohden syödään yksi ruokalusikallinen (15 g) rasvaa. Rasva voi olla muutakin kuin voita, mutta tässä lista mahdollisista rasvoista parhausjärjestyksessä: Voi, kookosöljy, kasviöljy, sokeriton majoneesi (hiilihydraatit alle 2 / 100g). Munat, rasvan ja juustot voi nauttia missä muodossa vain.
3. Ensimmäinen ateria tulee nauttia 30 minuutin sisällä heräämisestä, mutta se voi olla myös ns. bulletproof coffee tai rasvakahvi (eli kahvi, jossa on mukana joko voita tai kookosöljyä tai kumpaakin).
4. Ruokailuväli tulisi olla 3-5 tuntia.
5. Syö silloin kuin olet nälkäinen, älä yritä kitkuttaa väkisin 3 tuntia. Mikäli et ole nälkäinen, tulisi kuitenkin syödä päivässä vähintään 6 munaa vaikka vain yksi muna kerrallaan.
6. Juustoja saa syödä unssin (eli 28 grammaa) per syöty muna, kuitenkin maksimissaan 170 g / päivä. Suositeltavia ovat kovat juustot, mutta voi käyttää myös muita juustoja, joissa hiilihydraattimäärä on alle 3g / 100g.
7. Munia tulee syödä päivässä 6-10 kpl.
8. Käytä mahdollisuuksien mukaan luomutuotteita, niin munissa, voissa, öljyissä kuin juustoissakin.
9. Viimeinen ateria tulee syödä viimeistään 3 tuntia ennen nukkumaan menemistä.
10. Keinotekoisesti makeutettuja limsoja ja muita tuotteita kannattaa välttää. Samoin kaikki muut "nollahiilari" tuotteet (kuten liha) ovat kiellettyjen listalla, mutta muuten voi ruoissa käyttää esim. leivinjauhetta, mausteita, jne. Sallituista ruoka-aineista voi tehdä myös erilaisia ruokia, eli ei ole pakko syödä pelkkiä keitettyjä munia ja voita purkista.
11. Juo PALJON! Suositeltavaa on juoda 2-3 litraa vettä ja varsinkin jos juot kahvia, niin jokaista kahvikuppia kohden tulisi juoda saman verran vielä lisäksi vettä. Ja kun juo paljon, niin tietenkin kannattaa huolehtia vielä suolojen saannistakin eli suolaa voi ja kannattaa käyttää ruoissa.
12. Muista multivitamiinivalmisteet, D-vitamiini, kalaöljykapselit ja etenkin magnesium koko paaston ajan.


Siinäpä ne tärkeimmät säännöt ovat. Toki jokainen voi muokata paastoa itselleen sopivaksi jos haluaa, mutta liian suuria muutoksia ei kannata tehdä. Itse ajattelin mennä mahdollisimman puhtaasti tuon ohjeistuksen mukaan. Katsotaan miten meikäläisen käy! :)

PS. Vielä varoituksen sana! Minä en ole lääkäri, en hoitaja, en terveysalan asiantuntija, en ravitsemusneuvoja enkä muukaan guru. Olen vain tavallinen läski, joka yrittää laihtua. Muistathan, että jos lähdet tätä kokeilemaan, niin teet sen omalla vastuullasi ja riskit tiedostaen!! Jos sinua pelottaa lähteä munapaastolle tai sinulla on terveytesi kanssa pieniäkin ongelmia, niin suosittelen jättämään tämän väliin!

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Maanantaipaino ja fiiliksiä

Ensimmäinen "tiukka" viikko on takana ja ketoosi on mukavasti päällä. Nesteet ovat poistumassa kropasta ja tänäaamuna vaaka antoi lukeman 122,2 kg. Suunta on todellakin oikea! :)

Kuten jo kirjoittelinkin, niin olen päättänyt mennä tuon 120 kilon rajan yli hinnalla millä hyvänsä! Olen Instagramissa törmännyt jo monta kertaa egg fastingiin (egg fast) joka näyttäisi olevan jonkinlainen tehostartti kropalle painonpudotukseen. Pitänee ottaa lisää selvää aiheesta, kuullostaa mielenkiintoiselta! :)

torstai 5. maaliskuuta 2015

Jiihaa!!

Ketoosi on vihdoin lähtenyt käyntiin. Heräsin aamulla tuttu, tympeä maku suussani, joten nyt mennään eikä meinata! :)

Olen miettinyt tätä 120 kilon maagista rajaa, joka on näköjään jostain syystä mulle TOSI vaikea alittaa. Junnailen tässä ympärillä, repsahtelen enkä oikein tunnu hallitsevan tätä hommaa kunnolla. Edellisen kerran kun laihdutin reilut 10 kg Extravaganza -ohjelman avulla, niin silloinkin kaikki tyssäsi 121 kiloon. Siitä en vain meinannut päästä ali ja loppuviimein kyllästyin kituuttamaan pienellä ruoalla ilman tuloksia ja palasin takaisin normaaliin ruokavaliooni (fiksua, eikö?). Mikä ihme tässä painossa oikein on? :o Nyt olen kuitenkin päättänyt, että tämän painon alihan mennään vaikka väkisin!

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Lokakuusta maaliskuuhun

Pahoittelut hiljaiselosta täällä blogissa. Ei ole jotenkin ollut voimia kirjoitella mitään ja tuntuu, että kaikki aika vain katoaa käsistä... :o

Vaikka ketään tuskin kiinnostaa, niin pikaisena kertauksena kerrottakoon että marraskuun alussa paino oli 125,8 kg, joulukuun alussa 122,5 kg ja ennen joulua 121,5 kg. Sitten se lähtikin lapasesta... :( Päätin, että jouluaattona saan syödä mitä haluan, mutta sehän menikin niin, että söin koko joulun ihan mitä sattuu! Vietimme joulua ystäväperheen luona ja kun emäntä kantoi jatkuvalla syötöllä pöytään herkkuruokia, glögiä, leivonnaisia, suklaata, minttukaakaota ja ties mitä, niin minähän söin! Joulun jälkeen vaaka näytti 127kg ja vaikka tiesin, että suurinosa on vain nestettä, niin silti otti pannuun ja lujaa! Uusi vuosi meni vielä sekasyödessä ja kamalinta oli se, että maha oli koko ajan kipeä ja pulputti kuin kaljasammio...

Tammikuun alussa sain itseäni niskasta kiinni ja palasin ketokarppaamiseen. Tuloksia tuli nopeasti kun nesteet poistuivat ja kaikki meni hyvin! Onnistuin romauttamaan painoni alle maagisen 120 kilon juuri parahiksi kuun loppuun. Helmikuuksi päätin ottaa vastaan Instagramissa heitetyn "No scale February" -haasteen ja helmikuulle lähdettiin painosta 119,8 kg. Olin alkanut inhota vaakaa ja sitä, ettei mielestäni tuloksia tullut tarpeeksi nopeasti (WTF?). Ajattelin, että jos en stressaisi niin paljon vaakan näyttämiä lukemia, niin ehkä kaikki sujuisi paremmin. Samaan syssyyn ajattelin, että osaanhan minä nyt toki syödä ilman jatkuvaa makrojen laskemista Myfitnesspalin kanssa, joten päätin vain merkitä ylimalkaisesti syömiseni ylös vihkoon. Karjan Galdalffia lainatakseni: SE OLI VIRHE!!

Olin lähdössä lasten kanssa helmikuun viimeiseksi viikoksi lomalle Yyterin kylpylään ja ajattelin, että ennen reissua vielä punnitsen itseni, koska arvelin syömisen ehkä lähtevän lomalla lapasesta. Kolme viikkoa oli mennyt mielestäni ihan hyvin, joitakin juttuja olin itselleni sallinut, kuten yhden Atkins -patukan joka päivä ja aika reilusti partaäijää ja sokeriton mehukeittoa, jne. Ketoosi oli katkennut, mutta ne oli kuitenkin niin pieniä juttuja mun mielestäni, etten uskonut niiden vaikuttavan asiaan. Kovin toivein nousin vaa'alle ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon... Vaa'alla purskahdin itkuun! 123,4 kg!!! PERKELE! Että otti päähän! Toki tiesin, että osa siitä ainakin on nestettä kun ketoosi on katkennut, mutta silti!

Loma Yyterissä meni hyvin ja myönnän, että aamupalalla saatoin syödä yhden pienen karjalanpiirakan ja lounaalla friteerattua kanaa ja ehkä jotain jälkkäriäkin, mutta yhtään riisiä, perunaa, pastaa tai leipää en syönyt! Buffetissa yritin koota lautaselleni mahd. paljon salaatteja ja sitten lisäksi mahdollisesti lämpimiä kasviksia ja lihaa / kanaa / kalaa. Pitsapaikassa söin kebabsalaatin ja toisessa chicken wingsejä... Loman jälkeen oltiin vaa'alla taas itku silmässä, kun paino oli edelleenkin noussut n. 1,5 kiloa viikossa. Maaliskuu starttasi siis luvuissa 125 kg eli käytännössä samassa painossa kuin marraskuun alussa ja kaksi jo saavutettua etappia peruutettuna... Masentavaa!

Teki mieli heittää kokonaan hanskat tiskiin, mutta onneksi en heittänyt! Päätin, että prkl tästä suostahan vielä noustaan! Ei muuta kuin töihin vaan! Ja tässä sitä taas mennään. Tervetuloa mukaan kelkkaan! :)

Ai niin! Älkää ihmetelkö jos tuonne lokakuun ja maaliskuun välille alkaa kuitenkin nyt ilmestyä esim. reseptejä. Ajattelin niitä lisäillä jälkikäteen about "oikeille" kohdilleen. :)

perjantai 16. tammikuuta 2015

Paras pitsapohja karpille

Pitsaperjantai! Vihdoin ja viimein kunnollinen pitsaperjantai!! Mä olen muutamaa karppiversiota pitsapohjista kokeillut ja ne on aina joko liian veteliä, liian vetisiä, liian munanmakuisia tai liian happamia.  :(

Mutta nyt on asia toisin! Tämä pohja on ohut, rapea, maukas ja sen voi syödä sormi eli mun kriteereillä tämä on täydellinen! Siinä on hiilareita n. 4g joten se käy hyvin myös ketoilijoille. NAM!!






Rapea karppipitsapohja (yksi pitsa, halk. n. 25 cm)

100 g (2 dl) juustoraastetta
1 rkl creme fraichea
1 dl mantelijauhoa
1 muna

Sulata mikrossa juustoraaste. Sekoita mukaan nopeasti loput aineet kunnes koostumus on taikinainen. Kaada leivinpaperilla vuoratulla uunipellille ja levitä tasaisen pyöreäksi. Töki haarukalla reikiä taikinaan ja ripauta päälle esim. kuivattua valkosipulia, aromisuolaa tai yrttisuolaa. Paista uunissa 225 asteessa n. 5 min ja toki lisää reikiä haarukalla. Paista vielä n. 5 min lisää. Lisää päälle tomaattikastiketta, täytteitä (itse laitoin metvurstia ja fetaa) ja juustoa. Paista vielä n. 5 min, kunnes juusto on sulanut. (Huom! Katso että täytteet eivät vaadi uunissa kypsymistä). Nauti!