maanantai 29. syyskuuta 2014

Maanantaipainoa ja matalapainetta

Mikäköhän nyt menee vikaan? Vaaka näytti tänäaamuna 128,3 kg. Suomeksi siis mun painoni on noussut muutamassa päivässä kilon, vaikka olen pysynyt mielestäni hyvin makroissani ja ketoosikin on koko ajan päällä. Tiedän toki, että pelkkä hormonaalinen vaihtelu voi heitellä painoa kilolla, parillakin, mutta pakko tunnustaa että tää kyllä jurppii ja lujaa! Toki tein viikonloppuna pieniä hairahduksia, mutta ihan maltillisesti kuitenkin ja esim. sunnuntaina vaikka söin ystävien luona tikkupullaa ja vähän makaronimössöä, niin hiilarit pysyi silti alle 100 g ja ketoosikaan ei katkennut... Voisiko silti olla kyse siitä, että hiilarit on keränneet tuon kilon verran nestettä? Vai olisiko syy siinä, että viime viikolla liikuin normaalia enemmän? En  toki vieläkään ole mikään himokuntoilija, mutta kävin kuitenkin pari kertaa lenkillä ja uimassakin... Mene ja tiedä. :o Mutta no, ei voi mitään. Nyt on opittava vain sietämään takapakkejakin ja opeteltava elämään erilailla. Vanhassa elämässäni olisin tässä kohdassa marssinut ostamaan levyn suklaata ja heittänyt koko leikin lekkeriksi. Onneksi olen nyt ainakin vähän fiksumpi...

maanantai 22. syyskuuta 2014

Paljonko kävely kuluttaa kaloreita?

Miten voikin olla hankalaa määritellä kuinka paljon liikunta kuluttaa kaloreita? Olen nyt innostunut liikkumaan ja olisi kiva tietää paljon esim. kotizumbaaminen tai lenkkeily loppuviimein kuluttaa kaloreita. Vaan auta armias, että on hankalaa sellaisen tiedon löytäminen! Tai ainakaan yhtenäisen tiedon löytäminen...

Kävin eilen tekemässä pienen 2 km kävelylenkin ja aikaa meni 26 minuuttia eli about 4,7 km / h oli vauhtini. Endomondon mukaan kulutin tällä lenkillä 348 kaloria ja Myfitnesspalin mukaan 183 kaloria. Laskurini.fi sivuston mukaan lenkki kulutti127 kaloria ja kuntoplussan kotisivujen mukaan kulutus oli 463 kcal. :o Kaikkiin on syötetty sama elopaino ja lenkin pituus. Ota näistäkin nyt selvää...

Mitä tänään syötäisiin?

Kuten varmaan monessa muussakin lapsiperheessä, meilläkin mietitään lähes päivittäin pää sauhuten, että mitä ruokaa sitä oikein laittaisi. Tilannetta ei tietenkään yhtään helpota se, että joka toinen viikkoa mies vastaa ruoan laittamisesta ja minulla on tiukka ketoosiruokavalio... Joudun joka tapauksessa tekemään itselleni eri ruoat kuin mitä muu perhe syö, joten se ei sinänsä ole ongelma mutta kyllä se vähän alkaa tympiä jo. Ja kuulemma lapsilla tulee jo korvista jauhelihakastiketta ja kanapastaa. Lisäksi haluaisin keventää myös muun perheen sokeri- ja hiilihydraattikuormaa, vaikka en uskokaan että kovin tiukka karppaaminen on lapsille sopivaa.

Siispä tartuin tuumasta toiseen ja istutin perheeni pöydän ääreen, annoin jokaiselle muistiinpanovälineet ja pyysin kirjoittamaan ylös lempiruokia. Kun kaikki olivat valmiita, kävimme läpi kaikkien ehdotukset ja valitsimme sieltä yhteiselle ruokalistalle kaikki sellaiset ruoat, joista tykkää suurin osa perheenjäsenistä. Saimme aikaiseksi  kolmen viikon ruokalistan ja olin todella yllättynyt sen monipuolisuudesta! Meidän lapset ovat alakouluikäisiä ja heidän toiveitaan olivat mm. kukkakaali-parsakaaligratiini, sienikeitto ja tonnikalapihvit! Mun onnekseni listalta löytyi hyvin monta sellaista ruokaa, jotka (oikein valmistettuna) sopivat suoraan mun ruokavaliooni ja monia myös sellaisia ruokia, joita voin muokata omaan ruokavaliooni sopivaksi. Esim. riisin voin korvata kukkakaalimurulla, pastan tilalle voin paistaa kesäkurpitsa- tai kaalisuikaleita ja perunamuusin tilalla voi olla vaikka se kuuluisa kukkakaalimuusi. Ihan orjallisesti tietenkään ei ole tarkoitus listaa noudattaa, mutta valmiit suunnitelmat helpottavat kaupassakäyntiä ja vähentävät biojätteen määrää, kun edellispäivänä keitetyistä perunoista voi tehdä pyttipannun.

Tältä näyttää meidän perheen 3 viikon ruokalista ja suluissa muutokset mitä suunnittelin tekeväni itselleni:

Kalakastike seitistä ja perunamuusi (perunamuusin tilalle kukkakaalimuusi)
Sienikeitto
Makaronilaatikko (itselle jotain muuta ruokaa, esim. edellispäiväistä sienikeittoa)
Kanakastike ja riisi (riisin tilalle kukkakaalimurua)
Nakkikeitto (itselle ehkä nakkimunakas)
Hampurilaiset (sämpylän tilalle mantelileipää, ehkä koko perheelle)
Kukkakaali-parsakaaligratiini

Intialainen / kiinalainen kana ja riisiä (riisin tilalle kukkakaalimurua)
Lihapullat / -pihvit ja kukkakaalimuusi
Makkarapata
Pinaattikeitto
Tonnikalapihvit ja uuni- / grillisienet
Tortillat (syön täytteet joko salaattina tai teen karppiversion tortillalätystä)
Rapeat kanafileet ja ranskalaiset (itselle ranskalaisten tilalle joko lantturanskalaiset tai salaattia)

Savustettu lohi ja perunat  (perunoiden tilalle salaattia)
Pyttipannu (itselle jotain muuta ruokaa)
Kasvissosekeitto
Tonnikalapasta (pastan tilalle paistettuja kesäkurpitsasuikaleita)
Pitsa (omaan pitsaan karppipohja tai ehkä koko porukalle)
Nyhtöpossu ja uuniperunat (uuniperunan tilalle lämpimiä kasviksia)
Kanankoivet, currykastike ja riisi (riisin tilalle kukkakaalimurua)

Katsotaan mitä tästä oikein tuleekaan! :)

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Maanantaipaino 22.9.2014

Lyhyestä virsi kaunis: tänäaamuna paino 127,8 kg eli pudotusta tähän mennessä 22,2 kg. Hyvä minä! :)

Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu?

Nyt tapahtuu jotain kummallista... Saa nähdä mitä tästäkin vielä tulee! :o








Broilerin fileesuikale ei olekaan broilerin fileesuikale?

Luulin ostavani paikallisesta S-marketista maustamattomia broilerin filesuikaleita, mutta ostinkin raakalihavalmistetta. Ei siinä nyt hiilareita ole, mutta voisko joku selittää, miksi kanasuikaleissa on glukoosia (eli sokeria) ja muuta shittiä noin pitkä lista? :o Kannattaa todellakin katsoa KAIKKIEN tuotteiden tuotetiedot nykyään tarkasti...



torstai 18. syyskuuta 2014

Perusevästä

Eines- tai valmisruokien ostaminen töihin evääksi on loppunut lähes kokonaan sen jälkeen, kun tein ruokavalioremontin ja siirryin vähähiilihydraattiseen ruokaan. Ulkonasyöminenkään ei ole mahdollista sen kalleuden vuoksi, joten otan lähes joka päivä eväät töihin mukaan kotoa. Yleensä se on jotain, mitä olen tehnyt edellispäivänä itselleni päivälliseksi tai sitten teen isomman satsin eväsruokaa ja syön sitä sitten useampana päivänä. Ihan hirveästi en jaksa aina kikkailla, joten nytkin paistoin loppuviikoksi itselleni jauhelihapihvejä ja koska jääkaappiin oli jäänyt porkkanaraastetta, nakkasin senkin mukaan taikinaan. En tykkää kananmunasta jauhelihapihveissä, joten jätin munan pois ja käytin sitomiseen psylliumia. Pihvien seuraksi tein kurkusta, kaalista ja fetasta lisäkkeen. Näillä eväillä mennään sitten loppuviikko!




Jauhelihapihvejä porkkatwistillä (13 pihviä)
500 g porsaan jauhelihaa
1 rkl psylliumia
0,75 dl kuohukermaa
50 g porkkanaa
suolaa, pippuria ja muita mausteita maun mukaan

Sekoita kulhossa kuohukerma, psyllium, suola, pippuri ja muut mausteet. Itse laitoin lisäksi paprikajauhetta, vähän currya ja valkosipulijauhetta. Anna turvota n. 15 minuuttia. Sekoita sitten mukaan porkkanaraaste ja jauheliha. Muotoile 13 pihviä (paino raakana n. 50 g / kpl) ja paista pannulla kypsäksi.

1 pihvi 91 kcal
HH 0,7 g 
P 7 g 
R 6,5 g   

tiistai 16. syyskuuta 2014

Perinneherkkua lääkkeeksi

Flunssa iski sitten kunnolla päälle eikä maanantaiaamun painossa ollut mitään hurraamista. Suurin osa oli varmaan nestettä, mutta yli 130 kilon oli taas hypätty. Ketoosikin oli tietty katkolla, mutta onneksi tänään jo Ketostixit näyttivät jo alinta tasoa. Kaiken muun kurjuuden lisäksi en pystynytkään eilen lähtemään edes salille tai vesijumppaan illalla. Olo oli ihan hirveä, kun päätä särki, lihaksia jomotti ja kurkku oli kuin santapaperia...

Tänään yritin olla töissä puoli päivää, kunnes luovutin ja lähdin kotiin vällyjen väliin toipumaan. Ihan pelkäksi loikoiluksi ei ilta kuitenkaan mennyt, sillä olin luvannut tehdä lapsille omenakaurapaistosta ja niinhän se oli sitten tehtävä. Itselleni tein pieneen vuokaan oman paistoksen omenasta ja kookoshiutaleista ja pakko sanoa, että se oli ihan yhtä hyvää kuin alkuperäinenkin paistos! Muksut söivät omansa vaniljajäätelön kanssa, mutta mä vatkasin oman annokseni lisukkeeksi kuohukermaa ja maustoin sen parilla tipalla makeutusainetta ja vaniljaesanssia. Ihan sikahyvää! <3




Omenakookospaistos (1 annos)
Isohko kotimainen omena
Kanelia
15 g voita
10 g kookoshiutaleita
10 g mantelijauhoja
makeutusainetta

Poista omenasta siemenkota ja leikkaa se lohkoiksi. Laita lohkot pieneen uuninkestävään vuokaan ja ripottele päällä kanelia. Sulata kattilassa voi ja lisää siihen kookoshiutaleet ja mantelijauhot. Sekoita hyvin murumaiseksi seokseksi ja halutessasi mausta makeutusaineella. Ripottele muruseos omenoiden päälle ja paista uunin alatasolla vähän alle 200 asteessa noin 15 minuutin ajan tai kunnes omenat ovat pehmeitä ja muruseos kauniin ruskeaa. Tarjoile kuumana jäätelön, kerman tai vaniljakastikkeen kanssa.

1 annos 267 kcal
HH 10 g 
P 3,5 g 
R 24,2 g   

maanantai 15. syyskuuta 2014

Ketostixit leikkurissa

Sen verran meikäläisessä on Roope Ankan verta, että kun näin tämän vinkin netissä, niin oli pakko se heti ottaa käyttöön. Leikkasin siis Ketostixit puoliksi, jolloin yksi paketillinen riittää tuplasti pidempään. Hurraa nuukuus! :)


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

No regrets

No niin! Synttäribileet on takana ja olen ihan tyytyväinen itseeni! Onnistuin pitämään itseni erossa herkuista n. 80 prosenttisesti enkä sortunut kuin muutamaan sipsiin, palaan Baileys -kakkua ja pariin suklaapalaan. Tänään, krapulafiiliksissä, onkin sitten ollut vaikeampaa taistella herkkuja vastaan, mutta olen suurimmat himot tyydyttänyt suolatuilla manteleilla ja proteiinipatukalla. Ainoa vain, että jo aika hyvin parantunut flunssa tekee taas tuloaan ja kuumeinen olo yhdistettynä krapulaan ei ole hyvä itsehillinnän kannalta. :( Niinpä sorruin ja söin pussillisen mikropoppareita Big Brotheria katsellessani... Pyh. Ei siis mikään hyvä homma, mutta minkäs teet. Turha sitä on enää katua kun ei sitä saa enää muutettuakaan.

Huomenna taas on edessä paluu arkeen ja tiukempaan ruokavalioon ja josko nyt viimein pääsisin sinne salillekin! Hauskaa viikkoa kaikille! :)

perjantai 12. syyskuuta 2014

Huomenna on bileet, kaikki sileeks!

Viikko on mennyt ihan hyvin aika tiukalla ruokavaliolla ja ketoosikin lähti päälle keskiviikkona. Tänäaamuna vaaka näytti 129,1 kg, joten ihan hyvissä mennään. Olen lähdössä huomenna ystäväni synttäribileisiin ja jään sinne yöksi. Luvassa on todellinen naisten ilta kera saunan, poreammeen, ruoan, juoma ja biletyksen! Tätä, jos mitä olen todellakin kaivannut! Ainoa vaan, että etukäteen jo vähän jännittää miten ruokavalion käy... Yritän toki olla siivosti ja alkoholiksikin valitsin kuivaa kuohuviiniä ja valkkaria, mutta tiedän kyllä että kun pienessä humalassa eteen kannetaan herkkuja, niin kontrolli pettää... Mutta no, ehkä otan tämän nyt vain siltä kannalta että elämä on elämää ja siihen kuuluu myös juhliminen! Ihan kaikesta en voi enkä haluakaan kieltäytyä ja kun ajattelen, että koko elämäni on muuttumassa, niin kai se on vain opeteltava kulkemaan kultaista keskitietä. Mulla on aiemmin ollut ruokaan ja herkkuihin lähinnä on-off -tyyppinen suhtautuminen: joko olen tosi tiukalla kieltämyskuurilla tai sitten mätän herkkuja kuin viimeistä päivää. Nyt todellakin olisi aika oppia suhtautumaan ruokaan normaalisti. Joten ehkä en laske hiilareita viikonlopun aikana, vaan yritän vain nauttia olostani menemättä kuitenkaan liiallisuuksiin. Onnistuisikohan se?

tiistai 9. syyskuuta 2014

Lomaltapaluufiiliksiä

Kävimme perheen kanssa tekemässä pienen lomareissun viikonloppuna ja vaikka söimme ulkona useammankin kerran, onnistuin mielestäni hyvin pysymään kuosissa enkä lipsunut pahemmin. Ketoosi kyllä taisi katketa hetkeksi, mutta eiköhän se saada kohta taas kunnolla käyntiin, kun ei hiilareiden määrä kuitenkaan ylittänyt yhtenäkään lomapäivänä 100 grammaa... Mutta kyllä on pakko sanoa, että jos ei halua pelkkää kanasalaattia syödä, niin aika hankalaa on välillä ravintolassa syöminen jos haluaa pitää hiilarit minimissä. Menomatkalla päädyin syömään Hesessä ruisaterian, vaikka siinä on hiilareita kutakuinkin sama määrä kuin normihampurilaisissa. Lisukkeeksi kuitenkin otin pikkusalaatin kera kurkkumajoneesin ja light limun. Toisella kerralla päädyimme syömään amerikkalaistyyppiseen paikkaan ja sieltä sain ilokseni kanansiipiä parmesaani-valkosipulikastikeessa, joten sen suhteen hiilarit pysyi hyvin hallinnassa. Rossossa söin vuohenjuustobroileria ja kun pyysin perunagnochien tilalle lämpimiä kasviksia oli lautasellani kanan, juuston ja kastikkeen lisäksi pari raa'ahkoa palaa kesäkurpitsaa, muutama iso valkoinen papu ja läjä vihreitä papuja. Jätin pavut syömättä ja herneistä söin osa. Toki kyllä vedin jälkkäriksi sitten yhden pallon vaniljajäätelöä, mutta pieni lipsahdus sallittakoon. :) Kolmannessa ruokapaikassa oli tarjolla lähinnä pitsoja ja erilaisia ranskanperuna-annoksia. Onneksi listalta kuitenkin löytyi talon salaatti, jossa oli  kasvisten lisäksi kalkkunaleikkelettä, kananmunaa ja hillosipuleita. Uitin salaattiin sekaan miehen annoksesta remouladekastiketta ja sen avulla annoksesta tuli juuri sopivan täyttävä ja maukas. :)

Kotona oli tietenkin pakko käydä  vaa'assa tarkistamassa vahingot ja iloiseksi tulin, kun huomasin, että paino ei ollut noussut, vaan peräti laskenut loman aikana parisataa grammaa. Hyvä minä! :) Nyt vain kauhulla odotan ensi viikonlopun yökyläkeikkaa ja ystävän synttäribileitä... Eilinen kuntosali ja vesijumppa meni lomasen takia ohi enkä tänään jaksanut raahautua edes uimaan, mutta josko torstaina ehtisin aamulla uimaan ja tänään voisi vaikka vielä vähän zumbata Wiin kanssa.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Etapit 4 ja 5 saavutettu!

Jippidippijei! Mä olen yrittänyt hillitä itseäni, etten liian usein hyppäisi vaa'alla, mutta tällä viikolla on tullut käytyä useampanakin aamuna lukemia ihmettelemässä. Ja tänään se sitten tapahtui: vaaka näytti tasan 130 kiloa! Olen tänään 20 kiloa kevyempi kuin puoli vuotta sitten!!! Samalla saavutin etapin nro 4 eli painoindeksini on nyt alle 45. Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka onnellinen olen! Itse en vielä niinkään näe peilissä eroa: edelleen sieltä minua katsoo ylipainoinen, pömppömahainen nainen. Muutaman tutun suusta olen kuitenkin kuullut jo ihmettelyä muuttuneesta ulkomuodosta ja osa vaatteista on jäänyt todella isoksi. Jopa se punainen kevättakkini, joka jäi vielä maaliskuun alussa melkein 10 senttiä ammolleen edestä, menee nyt sujuvasti kiinni ja on jopa hieman liian iso!!

Mulla on menneiltä vuosilta hyvin monenkokoisia vaatteita kaapissa ja on ollut mukava huomata, että mahtuu taas johonkin vanhaan lempivaatteeseen. Uusia en ole pahemmin ostellut, koska tarkoitus on että nekin jäävät hyvin pian pieneksi, joten sinnittelen pienentämällä housuja ja shoppaamalla kirppareilla. Uikkarit meinaan kyllä ostaa heti kun vaan sopiva malli tulee vastaan, sillä yhdet, takapuolesta lepattavat uikkarit nakkasin jo roskiin ja nyt käytän vanhaa äitiysuikkariani... Kävin kyllä eilen sovittelemassa uikkareita parissa marketissa ja Seppälässä, mutta ne oli kaikki kummallisen mallisia. Osassa oli leveydessä kyllä tilaa, mutta napaväli loppui kesken. Toisissa taas oli niin kapea se rinnan alle tuleva osa, ettei koko uikkari noussut mun lantioni ylitse. Ja sitten bikineissä oli hyvän kokoisia alaosia, mutta yläosista tursui rintavarustua toivottomasti ulos. Ehkä mun on vaan avattava lompsaani ja marssittava johonkin erikoisliikkeeseen hakemaan sitä pukua... Voi että, miten mä odotankaan sitä että voin valita vaatekaupassa minkä vain uimapuvun, alusasun tai vaatteen ja se sopii päälle. Läskinä oleminen alkaa turhauttaa jo aika paljon!

Huomenna lähdemme koko perhe pienelle lomaselle ja toivon, että onnistun pitämään edes jollain lailla ruokavaliostani kiinni! Yritin äsken jo miettiä, että mitä pakkaan itselleni autoon matkaevääksi ja päädyin tunkemaan kassiin pussillisen suolattuja manteleita, pari omenaa ja levyn tummaa suklaata. Ei paras mahdollinen evästys, mutta parempi kuin ei mitään. :)

maanantai 1. syyskuuta 2014

Nuhanenän päiväkirja

Ihan järjetön flunssa on iskenyt päälle! Parin päivän köhimisen jälkeen nyt on kurkku kuin hiekkapaperia, selkään sattuu ja nenä vuotaa. Kuumetta ei silti varsinaisesti ole eikä yrittäjän parane paljon sairastella, joten töitä on tehty kutakuinkin normitahtiin. Flunssa on vaikuttanut selkeästi myös painoon: pari kiloa tuli hujauksessa lisää, vaikka olen yrittänyt pitää ruokavalion aika tiukkana. Toki asiaa vähän sotkevat imeskelytabletit ja kuuma mustaherukkamehu, mutta kuitenkin. Sen huomasin, että kun vähän lipsuin yhtenä iltana enemmille hiilareille, niin jo alkoi suu napsaa ja jääkaapin ovi käydä. Kokoajan olisi pitänyt jotain olla syömässä ja mielessä pyöri toinen toistaan sokerisemmat herkut... Kaiken kukkuraksi alkaa kotona oleminen hemostuttaa. Ohjatut salitreenit alkavat tänään, mutta salille ei ole toivoakaan tässä kunnossa lähteä enkä tiedä uskallanko edes huomennaamulla uimaankaan... No, toivotaan että paino palaa entiselleen kun tämä tauti on selätetty. Kumpa tämä nostaisi edes kunnon kuumeen, niin pääsisi pöpöistä kertaheitolla eroon!